Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

40. Valtiontalouden tarkastusvirastoPDF-versio

01. Valtiontalouden tarkastusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 15 246 000 euroa.

Selvitysosa:Tarkastusviraston talousarvioehdotus perustuu siihen, että viraston tehtäviksi perustuslaissa säädetyt ulkoiset tarkastustehtävät ja muiksi lakisääteisiksi tehtäviksi säädetyt finanssipolitiikan valvonta sekä puolue- ja vaalirahoituksen valvonta ja uutena tehtävänä rahoitusvakausviranomaisen toiminnan tarkastaminen hoidetaan kansliatoimikunnan vahvistamien talouden ja henkilöstösuunnittelun linjausten ja kehyksen mukaisten määrärahojen tason puitteissa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Uusien tehtävien johdosta lisäys toimintamenoihin 153
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -214
Yhteensä -61

2016 talousarvio 15 246 000
2015 talousarvio 15 307 000
2014 tilinpäätös 15 307 000

29. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 575 000 euroa.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Arvonlisäveromenojen muutos -7
Yhteensä -7

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2016 talousarvio 575 000
2015 talousarvio 582 000
2014 tilinpäätös 575 274