Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys vuoden 2017 toiseksi lisätalousarvioksi.

Talouden näkymät

Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Vuonna 2017 Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan 2,9 %. Alkuvuonna myönteisen suh­danteen jatkumisesta on tullut uusia merkkejä. Näitä ovat mm. teollisuuden uusien tilaus­ten ja yksityisen palvelutuotannon liikevaihdon kasvu sekä kasvukeskusten vahvana jatku­va rakennustoiminta.

Tänä vuonna yksityisen kulutuksen kasvu jatkuu työllisyyden kohenemisen tukemana. Yk­sityisten investointien painopiste on siirtymässä rakentamisesta teollisuuden tuotannol­lisiin investointeihin. Viennin kasvuedellytykset paranevat, koska maailmanlaajuinen ky­syntä kasvaa ja yritysten kustannuskilpailukyky kohenee. Ulkomaankauppa kääntyy BKT:n kasvua tukevaksi vuosia jatkuneen negatiivisen jakson jälkeen.

Taloudellisen aktiviteetin laajapohjainen ja nopea voimistuminen on lisännyt työllisyyttä alkuvuoden 2017 aikana, mutta työttömyys ei ole juurikaan alentunut alkuvuonna 2017. Työttömyysasteen trendi on pysynyt 8,7 prosentissa.

Tuloarviot

Varsinaisten tulojen arviota korotetaan nettomääräisesti 1,047 mrd. eurolla. Verotuloarviota korotetaan 1,035 mrd. eurolla, jonka kehityksen taustalla on yleisen taloudellisen aktiviteetin vahvistumisen lisäksi kertaluontoisia tekijöitä, jotka kasvattavat verokertymää aiemmin arvioitua suuremmaksi. Merkittävimmät lisäykset koskevat yhteisöveroa sekä perintö- ja lahjaveroa. Yhteisöveroarviota korotetaan 810 milj. eurolla ja perintö- ja lahjaveroa 200 milj. eurolla. Verohallinnosta saatujen tietojen perusteella molempien verojen kohdalla kyse on suurimmalta osin tilapäisestä tulojen lisäyksestä, jolla ei ole vaikutusta vuoden 2018 kertymään. Perintö- ja lahjaveron tuottoa kasvattaa tänä vuonna perintö- ja lahjaveroerien tehostettu käsittely Verohallinnossa.

Kuluttajien myönteisesti kehittynyt luottamus näkyy ennustetussa kulutuskäyttäytymisessä ja heijastuu myös arvonlisäveron ja autoveron kertymään. Arviota arvonlisäveron tuotosta korotetaan 158 milj. eurolla ja autoveron kertymää 32 milj. eurolla. Alkuvuoden tietojen perusteella sen sijaan eräistä vakuutusmaksuista suoritettavan veron, tupakkaveron, varainsiirtoveron ja jäteveron tuottoarviota alennetaan. Alkoholijuomaveron tuottoarviota alennetaan 30 milj. eurolla. Muutos perustuu siihen, että arvio uuden alkoholilain voimaantuloajankohdasta on myöhentynyt.

Sekalaisten tulojen arviota korotetaan 11,6 milj. eurolla johtuen rahapelitoiminnan tuoton arvion korotuksesta.

Määrärahamuutokset

Veteraanien kuntoutukseen ja kotiin vietäviin palveluihin ehdotetaan yhteensä 11,6 milj. euroa lisämäärärahaa, jotta kaikilla veteraaneilla on mahdollisuus päästä heille tarkoitettujen palveluiden piiriin. Lisämääräraha katetaan Raha-automaattiyhdistyksen käyttämättä jääneiden varojen tuloutuksesta. Lisämäärärahasta 2,98 milj. euroa kohdennetaan rintamaveteraanien kuntoutukseen ja 8,66 milj. euroa kotona asumista tukeviin palveluihin.

Tasapaino ja valtionvelka

Varsinaisten tulojen 1,047 mrd. euron lisäys ja määrärahojen 19 milj. euron lisäys huomioon ottaen vuoden 2017 toinen lisätalousarvioesitys vähentää valtion nettolainanoton tarvetta 1,028 mrd. eurolla. Valtion nettolainanotoksi v. 2017 arvioidaan n. 4,4 mrd. euroa. Valtionvelan määrän vuoden 2017 lopussa arvioidaan olevan n. 107 mrd. euroa, mikä on n. 48 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Budjettitalouden tuloarviot, määrärahat ja tasapaino, milj. euroa

  2016
Tilinpäätös
2017
Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA)
2017
Hallituksen
esitys
2017
Yhteensä
         
Määrärahat yhteensä
(pl. valtionvelan vähentäminen)
54 419 55 796 19 55 815
— Valtionvelan korot (pääluokka 36) 1 521 1 358 - 1 358
         
Tuloarviot yhteensä
(pl. nettolainanotto ja velanhallinta)
49 538 50 388 1 047 51 435
— Verotulot 41 787 42 153 1 035 43 188
— Muut tulot 7 750 8 235 12 8 247
Nettolainanotto ja velanhallinta
(mom. 15.03.01)
2 474 5 408 -1 028 4 380
— Nettolainanotto 2 229 5 458 -1 028 4 430
— Velanhallinta 245 -50 - -50

Vaalikauden kehys

Lisätalousarvioesityksen jälkeen kehykseen luettavien menojen taso on 44 782 milj. euroa v. 2017. Näin ollen vuoden 2017 jakamaton varaus on n. 95 milj. euroa.