Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 38 082 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kansainvälisten jäsenmaksujen maksamiseen

2) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä on tuottaa ja levittää geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran luonnonvarojen hallittua ja kestävää käyttöä. Tutkimuskeskuksen toimintaa ohjaavana tavoitteena on tiedon, osaamisen ja innovaatioiden avulla edistää elinkeinoelämän ja alueiden kilpailukykyä sekä tukea yhteiskuntapolitiikan suunnittelua ja toimeenpanoa. Tutkimuskeskusta kehitetään kansallisena geotietokeskuksena sekä eurooppalaisena huippuosaajana mineraalivarojen, niiden tilinpidon ja kestävän käytön tutkimuksessa.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Geologian tutkimuskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2014:

Vaikuttavuus
  • — Mineraaliala vahvistuu osana elinvoimaista kestävän kehityksen taloutta.
  • — Geologinen tieto ja asiantuntemus on laajasti yhteiskunnan kehityksen tukena.
  • — Mineraaliset luonnonvarat ovat osa globaalien kehityshaasteiden ratkaisua.

Vaikuttavuus- ja tuloksellisuustavoitteet ovat pitkän aikavälin tavoitteita, ja niiden toteutumista seurataan ensisijaisesti kokonaisvaltaisilla vaikuttavuusarvioinneilla.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2012
toteutuma
2013
tavoite
2014
tavoite
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Tulosalueiden osuus kustannuksista, %      
— mineraalivarat ja raaka-ainehuolto 56,3 58 57
— energiahuolto ja ympäristö 25,2 22 22
— maankäyttö ja rakentaminen 18,5 20 21
Yhteisrahoitteinen toiminta      
— kustannusvastaavuus, % 64,4 50 50
— osuus ydintoiminnan htv-kertymästä, % 15,4 11 11
— hankkeiden lukumäärä, kpl 89 80 80
Maksullinen toiminta      
— tulot, milj. euroa 9 6,5 6,5
— ylijäämä, 1 000 euroa 1 094 455 455
— ylijäämä, % tuotoista 12,1 7 7
— htv-kertymä 52,5 60 60
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Raportoidut kallioperän raaka-ainetutkimukset (metallimalmi-, teollisuusmineraali- ja luonnonkiviesiintymiä ja niiden potentiaalia koskevat raportit)      
— laajat yhteenveto- ja myyntiraportit, kpl 4 2—5 2—5
— muut raportit ja selvitetyt aiheet, kpl 18 10—20 10—20
Turvevarojen kartoitus      
— kartoitettu suoala, km2 352 300 300
— raportoitu teknisesti käyttökelpoinen turvemäärä, milj. m3 203,8 100 100
— raportoitu teknisesti käyttökelpoinen turvemäärä, TWh 87 50 50
Alueelliset kiviainesselvitykset, kpl 4 2 1
Pohjavesialueiden geologiset rakenneselvitykset, kpl 13 18 18
Merigeologinen kartoitus      
— kartoitettu pinta-ala, km2 600 500 500
— luotaukset linja-km 1 969 1 000 1 000
Julkaiseminen      
— vertaisarvioidut kansainväliset julkaisut, kpl 57 45 50
Palvelukyky ja laatu      
— sisäiset auditoinnit, kpl 5 8 10
— CAF käytössä käytössä käytössä
— asiakastyytyväisyysmittaus käytössä käytössä käytössä

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittämien

  2012
toteutuma
2013
tavoite
2014
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 607 596 580
Sairauspoissaolojen muutos
(+/- työpäivää/htv)
+0,7 -0,25 -0,25
Johdon toiminta esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä (1—5) 3,0 3,1 3,2
Töiden yleinen organisointi työyhteisössä (1—5) 3,3 3,3 3,3
Tulos- ja kehityskeskustelujen toimivuus osaamisen kehittämisessä (1—5) 3,2 3,3 3,3
Esimiesten ja johdon asettamat mahdollisuudet uudistua työssä (1—5) 3,3 3,3 3,3
Työyhteisön avoimuus asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa (1—5) 2,9 3,0 3,1
Työn innostavuus ja työssä koettu ilo (1—5) 3,6 3,6 3,6

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio

2014
esitys
       
Bruttomenot 55 041 48 395 47 082
Bruttotulot 13 091 9 000 9 000
Nettomenot 41 950 39 395 38 082
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 964    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 2 637    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio

2014
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 8 958 6 500 6 500
— muut tuotot 87 - -
Tuotot yhteensä 9 045 6 500 6 500
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 6 021 4 600 4 600
— osuus yhteiskustannuksista 1 930 1 445 1 445
Kustannukset yhteensä 7 951 6 045 6 045
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 094 455 455
Kustannusvastaavuus, % 114 108 108

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Muu muutos -942
Hallinnon tilatehokkuus (HO) -200
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -128
Palkkausten tarkistukset 114
Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -81
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -76
Yhteensä -1 313

2014 talousarvio 38 082 000
2013 talousarvio 39 395 000
2012 tilinpäätös 40 623 000