Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2012

91. NuorisotyöPDF-versio

Selvitysosa:Nuorisotyön tavoitteena on nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukeminen, nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistäminen ja nuorten sosiaalinen vahvistaminen sekä nuorten kasvu- ja elinolojen parantaminen.

Nuorisotyön keskeisiä tavoitteita ovat saada jokaiselle peruskouluikäiselle harrastus, joka tuo nuoret yhteisöjen jäsenyyteen sekä nuorisotyöttömyyden kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun. Tuetaan monialaisen viranomaisyhteistyön rakenteita kunnissa. Etsivällä nuorisotyöllä tavoitetaan 6 000 yhteiskunnan palvelujärjestelmien ulkopuolella olevaa nuorta ja heistä ohjataan jatkotoimenpiteisiin 4 000 nuorta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012—2015 toimeenpanosta nuorisotyön alueella sekä ohjelman koordinaatiosta yhteistyössä ohjelman toimeenpanoon osallistuvien ministeriöiden kanssa. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta arvioi ohjelman toimeenpanoa vuosittain.

Kansalliset vähemmistöt ja maahanmuuttajanuoret otetaan huomioon ensisijaisesti integroidusti nuorisotyön tukijärjestelmissä.

Nuorisotyön vaikuttavuutta arvioidaan seuraamalla nuorten osallistumista järjestö- ja harrastustoimintaan, nuorisoaloitteiden määrää sekä äänestysaktiivisuutta.

Lapsi- ja nuorisopolitiikan vaikuttavuutta seurataan lasten ja nuorten elinoloja kuvaavilla indikaattoreilla.

Kansainvälisen yhteistyön nuorisopoliittinen tavoite on pohjoismaisen hyvinvointivaltion tavoitteiden edistäminen sekä nuorten kansainvälistäminen.

Toimialan yleisessä kehittämisessä tuetaan kuntia ja niiden alueellista yhteistyötä, valtakunnallisia nuorisokeskuksia ja nuorisotyön valtakunnallisia palvelujärjestöjä nuorisotyön peruspalvelujen tuottamiseksi. Lisäksi tuetaan ja ohjataan toimialan alueellista kehittämistyötä sekä edistetään hallinnon päätöksentekoa tukevaa nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevaa tutkimusta. Vahvistetaan nuorisotyön peruspalveluja ja kehitetään nuorisotyön valtakunnallista ohjausrakennetta tukemalla nuorisotyön eri alueet kattavaa palvelu- ja kehittämiskeskusrakennetta. Tuetaan nuorisoalan eurooppalaisten yhteistyöpuitteiden 2010—2018 kansallista toimeenpanoa.

Nuorisotyön tavoitteet ja keskeisimmät toimenpiteet ovat:

Toiminnallisen tavoitteet Keskeisimmät toimenpiteet
   
Nuorten aktiivinen kansalaisuus kasvaa Tuetaan nuorten valtakunnallisia järjestöjä sekä nuorisotyötä tekeviä järjestöjä sekä kuntien nuorisotyötä.
Tuetaan lasten ja nuorten paikallista harrastustoimintaa.
Toteutetaan 2010-luvun Nuori Kulttuuri -toimintaohjelmaa.
Tuetaan kuntia ja järjestöjä nuorten kuulemis- ja osallistumisjärjestelmien kehittämisessä sekä verkkonuorisotoiminnassa.
Käsitellään nuorten valtakunnallsia aloitteita.
Tuetaan nuorisovaltuustojen toimintaa.
Tuetaan kuntia nuorten globaalikasvatuksessa sekä kokonaisvaltaisen kestävän kehityksen ja ympäristökasvatusmallin käyttöönotossa.
Nuorten kasvu- ja elinolot paranevat Huolehditaan hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanosta ja arvioinnista.
Tuetaan kuntien lapsi- ja nuorisopoliittista ohjelmatyötä ja sen niveltämistä lastensuojelulain mukaisiin lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmiin.
Nuorten sosiaalinen vahvistuminen lisääntyy Tuetaan monialaisten nuorten ja lasten asioita käsittelevien viranomaisverkostojen rakentamista kuntiin.
Tuetaan ehkäisevän päihde- ja huumetyön menetelmien kehittämistä ja toiminta otetaan huomioon integroidusti ministeriön tukipolitiikassa.
Valtakunnallisissa nuorisokeskuksissa vakiinnutetaan nuorten arjen- ja elämänhallintatoiminta sosiaalisen nuorisotyön menetelmänä.

Eräitä nuorisotoimen tehokkuutta kuvaavia tunnuslukuja
Toiminnot 2009 2010 2012
       
Kuntien nuorisotyö      
— nuorisotilat, lkm 1 100 970 950
— nuorisotyöntekijät, lkm 2 600 2 2001) 2 200
Valtakunnalliset nuorisokeskukset      
— avustetut, lkm 10 10 10
— nuorisokurssipäivät 206 500 207 400 210 000
Iltapäiväkerhot      
— tuetut, lkm 1 650 - -
Harrastustoimintaryhmät      
— tuetut, lkm 1 800 1 650 1 500
Nuorisotutkimus      
— tuetut, lkm 15 15 15
Aluekehittäminen      
— tuetut hankkeet, lkm 65 65 70
Nuori Kulttuuri      
— Nuorten ulkomaisiin esiintymismatkoihin osallistuneet nuoret 1 902 1 336 1 500
— Nuori Kulttuuri -tapahtumaan osallistuneet nuoret 7 200 3 400 5 000

1) Vuonna 2011 ELY-keskusten tekemään kyselyyn jätti vastaamatta 13 kuntaa, joissa arvioidaan olevan noin 20 nuorisotyön henkilötyövuotta. Nuorten työpajoissa työskentelee noin 1 400 henkilöä ja etsivässä nuorisotyössä noin 200. Nämä henkilöt ovat selvityksessä vain osittain mukana.

50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 52 035 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) ja nuorisolain (72/2006) perusteella kuntien nuorisotoimen valtionosuuksiin

2) nuorisolakiin (72/2006) perustuviin valtionavustuksiin valtakunnallisille nuorisojärjestöille, nuorisotyön valtakunnallisille palvelujärjestöille ja nuorisotyötä tekeville järjestöille

3) nuorisolakiin (72/2006) perustuviin avustuksiin valtakunnallisten nuorisokeskusten toimintaan ja rakentamiseen sekä nuorisotilojen rakentamis-, peruskorjaus- ja varustamisavustuksiin

4) nuorisotutkimuksen avustamiseen ja apurahojen maksamiseen, nuorisotyöhön ja -politiikkaan liittyvien selvitysten laatimiseen ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen, nuorten kuulemis- ja osallistumisjärjestelmien sekä nuorten verkkomedioiden ja niiden kehittämistoiminnan menoihin

5) yhteisöjen ja valtionhallinnon kansainvälisen nuorisoalan yhteistyön ja nuorison kansainvälisten toimintaohjelmien tukemiseen

6) lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan, liikunnallisen, kulttuurisen ja monikulttuurisen nuorisotyön ja -toiminnan sekä nuorten ympäristökasvatuksen tukemiseen

7) nuorten työpajatoiminnan valtakunnalliseen tukeen, etsivään nuorisotyöhön, ehkäisevään päihde- ja huumetyöhön, sosiaaliseen nuorisotyöhön sekä muuhun nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen

8) valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan ja sen jaostojen, valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön palvelujärjestöjen arviointi- ja avustustoimikunnan, saamelaisten nuorisoneuvoston, lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoon, arviointiin ja kehittämiseen sekä alueellisen nuorisotoimen menoihin ja nuorisotyön alueelliseen kehittämiseen

9) nuorisotyön valtakunnallisten palvelurakenteiden tukemiseen

10) toimialan aluehallinnon ja valtion virastojen määräaikaisten nuorisotoimialan hankkeiden toteuttamiseen

11) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Kuntien nuorisotoimen valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä yksikköhinta on 15,00 euroa alle 29-vuotiasta asukasta kohden.

Kohdassa 11 tarkoitettujen henkilöiden osalta työnantajalle maksetut sairausvakuutuksen mukaiset etuudet otetaan nettobudjetoitaessa tuloina huomioon.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Nuorten aktiivinen kansalaisuus  
— Valtakunnalliset nuorisoalan järjestöt 13 500 000
— Valtakunnalliset nuorisokeskukset 5 650 000
— Nuorisotilojen rakentaminen 2 100 000
— Nuorisotyön kokeilu ja nuorisokulttuurit 2 200 000
— Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut, verkkomediat 1 000 000
Nuorten sosiaalinen vahvistaminen  
— Etsivä nuorisotyö 5 200 000
— Lasten ja nuorten paikallinen harrastustoiminta 1 650 000
— Sosiaalinen nuorisotyö1) 1 000 000
Nuorten elinolot ja toimialan yleinen kehittäminen  
— Valtionosuus kuntien nuorisotoimeen 8 094 000
— Nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskukset2) 4 407 000
— Lasten ja nuorten kehittämisohjelman toimeenpano 3 550 000
— Kansainvälinen yhteistyö 1 000 000
— Nuorisotutkimus ja nuorisotyön koulutus 294 000
— Alueellinen nuorisotoimi 500 000
— Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta ja arviointi- ja avustustoimikunta, saamelaisten nuorisoneuvosto 640 000
— Opetus- ja kulttuuriministeriön käytettäväksi 1 250 000
Yhteensä 52 035 000

1) Sosiaalisella nuorisotyöllä tarkoitetaan valtakunnallisissa nuorisokeskuksissa toteutettavaa etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan niveltyvää nuorten arjen- ja elämänhallintakursseja ja -jaksoja.

2) Nuorisotyön 13 palvelu- ja kehittämiskeskusten rahoitus on koottu nuorisotutkimusta lukuun ottamatta tähän määrärahaan. Vastaavat vähennykset on tehty niistä määrärahoista, joista keskusten rahoitus on aiemmin osoitettu.

Päätösosan kohdan 9 nuorisotyön ohjausjärjestelmän tehokkuutta lisätään organisoimalla toimialan tulosohjaus nuorisotyön eri alueet kattavien valtakunnallisten palvelu- ja kehittämiskeskusten kautta.


2012 talousarvio 52 035 000
2011 talousarvio 51 583 000
2010 tilinpäätös 51 325 202

51. Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 17 523 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) nuorten työpajatoiminnan tukemiseen

2) etsivään nuorisotyöhön

3) yhteiskuntatakuun toimeenpanoon sekä siihen liittyvään työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön.

Selvitysosa:Yhteiskuntatakuun toimeenpanoon sisältyy nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön lisäksi myös nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen kuuluvan monialaisen viranomaisyhteistyön kehittämistä.

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Työpajatoiminnan tukeminen 8 023 000
Etsivä nuorisotyö 2 500 000
Nuorten yhteiskuntatakuun toimeenpano 7 000 000
Yhteensä 17 523 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Menosäästö (HO) -3 000
Nuorten yhteiskuntatakuu ja pitkäaikaistyöttömyyden torjunta (HO) 5 000
Nuorten yhteiskuntatakuun toimeenpano (HO) 7 000
Kertaluontoisen erän poistuminen -4 800
Yhteensä 4 200

Momentin nimike on muutettu.


2012 talousarvio 17 523 000
2011 talousarvio 13 323 000
2010 tilinpäätös 18 023 000

52. Saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminta(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 350 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää inarinsaamen, koltansaamen ja pohjoissaamen kulttuuri- ja kielipesätoiminnan tukemiseen.

Selvitysosa:Valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman mukaisesti saamenkielen kielipesien rahoitus vakiinnutetaan.


2012 talousarvio 350 000
2011 talousarvio 350 000