Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

26. Sisäministeriön hallinnonalaPDF-versio

98. EU:lta saatavat tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 25 704 000 euroa.

Tulot budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Rahastot, joissa on perusosa, sisältävät myös ns. muuttuvan osan. Tällöin rahastoista on mahdollista saada kansallisiin ohjelmiin perusosan lisäksi rahoituksen muuttuvaa osaa tiettyjen erityistoimien toteuttamiseen. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta erityistoimirahoitusta voi saada esimerkiksi uudelleensijoitettujen pakolaisten vastaanottamiseen, EU:n sisällä siirrettävien turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen ja Turkista uudelleensijoitettavien syyrialaisten vastaanottamiseen. Erityistoimista lopullisesti saatavan rahoitusosuuden suuruus ei ole vielä tiedossa vaan täsmentyy toimeenpanon mukaisesti.

Uudelleensijoitettujen pakolaisten vastaanotosta saatava rahoitus voi kasvattaa merkittävästi Suomen rahastosta saamaa määrärahaa. Rahoitus myönnetään jäsenvaltioille kahden vuoden välein ja sen saamiseksi pakolaisten on tullut saapua Suomeen rahoituksen myöntämistä edeltävällä kahden vuoden ajanjaksolla. Yhdestä uudelleensijoitetusta pakolaisesta maksettava kertakorvaus on 6 000 euroa tai EU:n uudelleensijoittamisohjelman painopisteiden mukaisten ryhmien osalta 10 000 euroa pakolaista kohti. Kreikasta ja Italiasta vuosina 2015—2017 sisäisesti siirrettävistä turvapaikanhakijoista korvataan vastaanottavalle jäsenvaltiolle 6 000 euroa henkilöä kohden. Suomelle maksettava summa sisäisesti siirrettävästä 2 078 henkilöstä on 12 468 000 euroa. Turkista toukokuusta 2016 syyskuuhun 2017 uudelleensijoitettavista syyrialaispakolaisista maksetaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle 6 500 euroa henkilöä kohden. Suomen osalta uudelleensijoitus koskee 1 035 henkilöä, joista korvattava summa on 6 727 500 euroa.

Teknisen avun suuruus tulee koostumaan perusosan lisäksi noin 5 prosentin osuudesta jäsenvaltiolle myönnetyn rahoituksen kokonaissummasta.

Suomeen vuoden 2018 aikana tuloutuvaksi arvioitu kertymä koostuu sisäisen turvallisuuden rahaston ja turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston ennakkomaksuista sekä sisäisten siirtojen ja Turkista uudelleensijoitettujen henkilöiden sekä teknisen avun maksatushakemukseen perustuvista korvauksista. Sisäisesti siirrettyjen henkilöiden mukaan laskettavien vastaanotettujen turvapaikanhakijoiden määräksi arvioidaan seurantajaksolla 1 326 henkilöä ja Turkista uudelleensijoitettujen henkilöiden määräksi 914 henkilöä.

Sisäisen turvallisuuden rahaston ja turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston tuloista tehtävät maksatukset on budjetoitu momentille 26.01.24. Rahoitusohjelmakauden 2014—2020 alaisten rahastojen tulot ja menot tasapainottuvat ohjelmien loppuun mennessä.

Koko ohjelmakauden 2014—2020 arvioidut rahoitusosuudet (1 000 euroa)

Rahastot1)  
   
Turvapaikka- , maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF, perusosa 26 041
AMIF uudelleensijoittamisen määräraha 42 000
AMIF sisäiset siirrot 12 468
AMIF hätärahoitus 7 600
AMIF Turkista uudelleensijoitettavat syyrialaiset 6 727
Sisäisen turvallisuuden rahasto ISF, ulkorajoja ja viisumipolitiikkaa koskeva rahoitusväline, perusosa ISF-B2) 37 295
Sisäisen turvallisuuden rahasto ISF, poliisiyhteistyötä, rikollisuuden ehkäisemistä ja torjuntaa sekä kriisinhallintaa koskeva rahoitusväline ISF-P 17 861
Yhteensä 149 992

1) AMIF-rahoitus (pl. perusosa) on täysin sidoksissa EU-tason päätöksiin ja niiden toimeenpanoon sekä EU- että jäsenvaltiotasolla. Lopullinen rahoitusosuus tulee muotoutumaan käytettävien erityisrahoitusmekanismien mukaisesti.

2) Jäsenvaltio voi käyttää enintään 40 prosenttia perusosasta rahoittaakseen operatiivista tukea. Rahoitusväline sisältää erityistoimirahoituksen Frontex-välineistöön.


2018 talousarvio 25 704 000
2017 I lisätalousarvio 1 550 000
2017 talousarvio 8 396 000
2016 tilinpäätös 43 634 598

99. Sisäministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 1 950 000 euroa.

Selvitysosa:

Tulojen arvioitu kertymä (euroa)

   
Raja- ja merivartiovirasto Frontexilta saadut maastapoistamislentojen korvaukset 1 500 000
Vastaanottokeskuksille myönnettyjen määrärahojen palautukset 350 000
Takavarikoitujen esineiden myyntitulot 50 000
Muut tulot 50 000
Yhteensä 1 950 000

2018 talousarvio 1 950 000
2017 talousarvio 450 000
2016 tilinpäätös 379 563