Valtion talousarvioesitykset


Talousarvioesitys 2010

Tulostettava versio

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallintoPDF-versio

Selvitysosa: Valtion aluehallintovirasto aloittaa toimintansa 1.1.2010. Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Virasto edistää perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hallitus on antanut eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän hallituksen esityksen aluehallinnon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 59/2009 vp).

Rekisterihallinnon paikallisviranomaisina toimii 24 maistraattia, joiden toimialueena on yksi tai useampia kihlakuntia. Ahvenanmaalla rekisterihallinnon paikallisviranomaisen tehtäviä hoitaa lääninhallitus. Maistraatit tarjoavat ihmisen koko elämänkaaren kattavia rekisteri- ja oikeusturvapalveluja. Maistraatit hoitavat väestökirjanpidon, kaupparekisterin ja yhdistysrekisterin paikallisviranomaisen tehtäviä, yleishallintotehtäviä ja holhousviranomaisen tehtäviä. Uutena tehtäväkenttänä maistraateilla on kuluttajaneuvonnan paikallisen toiminnan järjestäminen.

Valtiovarainministeriö asettaa valtion alue- ja paikallishallinnolle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2010:

  • Aluehallintovirastot seuraavat, valvovat ja arvioivat peruspalvelujen saatavuuden lain mukaista ja yhdenvertaista toteutumista.
  • Aluehallintovirastot huolehtivat kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta käsittelemällä kantelut, valitukset, oikaisuvaatimukset ja luvat nopeasti, tehokkaasti ja laadukkaasti. Palvelujen asiakaslähtöisyyttä vahvistetaan.
  • Maistraatin palvelut varmistavat tehokkaan, sujuvan ja asiakkaiden kannalta helpomman asioinnin.
  • Edunvalvontaa tarvitsevat henkilöt saavat asiansa hoidettua etunsa mukaisesti.

01. Valtion aluehallintoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 788 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös hankkeisiin, joihin saadaan EU-rahoitusta.

Selvitysosa: Aluehallintovirastoille asetetaan toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet ja alueelliset palvelutavoitteet, joiden toteutumista arvioidaan ministeriöiden, keskushallintoviranomaisten ja aluehallintovirastojen välisissä tulosneuvotteluissa ja arviointiraporteissa.

Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet
 PalveluArviointikriteeri2010 tavoite
   
Sivistystoiminnan kantelutKäsittelyaika70 % 9 kk:ssa
Sosiaali- ja terveystoimen kantelutKäsittelyaikaPääsääntöisesti 6—11 kk
KunnalliskantelutKäsittelyaika70 % 9 kk:ssa
AlkoholiluvatKäsittelyaikaKeskimäärin 1 kk
Yksityisen sosiaali- ja terveyshuollon palveluntuottajien luvatKäsittelyaikaKeskimäärin 3 kk
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien valvontaValvontakäynnit5 % tuottajista
Ympäristöterveydenhuollon laitosvalvontaValvontakäynnit90 % kohteista
Uutta toimintaa koskevat ympäristöluvatKäsittelyaika10 kk

Tuottavuustavoite
 2010
tavoite
  
Henkilötyövuosien vähennys25

Henkilöstövoimavarat
 2010
tavoite
  
Henkilöstömäärä (toimintamenoilla palkattu)1 325
Vakinaisia/määräaikaisia, %80
Työtyytyväisyysindeksi (asteikko 1—5)3,0
Sairauspoissaolot henkilötyövuotta kohti (työpv)10,0

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
 2010
esitys
  
Bruttomenot53 788
Bruttotulot6 000
Nettomenot47 788

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
 2010
esitys
  
Julkisoikeudelliset suoritteet 
Maksullisen toiminnan tuotot6 000
  
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset12 000
  
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset)-6 000
Kustannusvastaavuus, %50
  
  
Liiketaloudelliset suoritteet 
Maksullisen toiminnan tuotot400
  
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset380
  
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset)20
Kustannusvastaavuus, %106

Määrärahan mitoituksessa huomioitu
 1 000 euroaHtv (vain toimintamenot)
   
Lääninhallituksista siirtyneet (28.01.(10))36 977683
Työsuojelupiireistä siirtyneet (33.70.01)2 700460
Alueellisista ympäristökeskuksista siirtyneet (35.01.(02))1 85354,5
Ympäristölupavirastoista siirtyneet (35.01.(03))5 03688,5
Maistraateista siirtyneet (28.40.02)3104
Eläinlääkintähuoltolain uudistaminen1 05015
VaEL-maksun muutokset 2005—20101 079 
Tuottavuusohjelma-315-7
Uudelleenkohdentaminen-902 
Yhteensä47 7881 298


2010 talousarvio47 788 000

02. (28.01.09) Maistraattien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 32 410 000 euroa.

Selvitysosa:

Toiminnalllisen tuloksellisuuden tavoitteetToimenpiteet
  
Edunvalvonnan asiakkaat saavat asiantuntevaa palvelua ja käsittelyajat nopeutuvat.Maistraatit tehostavat tilintarkastusprosessejaan tilien vaativuusluokituksen avulla. Valmistellaan maistraattien ja yleisen edunvalvonnan välistä sähköistä asiointia. Maistraatit selvittävät ennen edunvalvontahakemuksen tekemistä, voidaanko henkilön asiat hoitaa muiden, ensisijaisena pidettävien palvelujen avulla sekä edistävät edunvalvontavaltuutuksen käyttämistä.
Kuluttajaneuvonnan asiakas saa laadukasta palvelua riittävästi koko maassa.Maistraatit yhteistyössä Kuluttajaviraston kanssa kehittävät asiakas- ja puhelinpalvelun prosessin sujuvuutta ja huolehtivat kuluttajaneuvontapalvelun riittävästä resursoinnista.
Maistraatin palvelut ovat parantuneet ja monipuolistuneet sekä toimintatavat yhdenmukaistuneet.Maistraattien palvelujen tuottamista yhteispalveluna laajennetaan. Sähköistä asiointia kehitetään vuosille 2009—2013 laaditun strategian mukaisesti. Maistraattien toimintatapoja yhdenmukaistetaan ja tehtävien tasaamista jatketaan maistraattien kesken.Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän sähköisen asioinnin ensimmäinen osuus sekä kauppa-, säätiö- ja yrityskiinnitysrekisterin uudistettu sähköinen tietopalvelu on otettu tuotantokäyttöön. Maistraatit tekevät omalta osaltaan palveluja tunnetuiksi, ohjaavat asiakkaita niiden käyttöön sekä opastavat käytössä.
Vakinaisten osoitteiden oikeellisuus on 99,0 %.Maistraatit ottavat vastaan ja tallentavat muuttoilmoituksia sovitun työnjaon mukaisesti huolehtien väestötietojärjestelmään rekisteröitävien henkilöiden osoitetietojen korkeasta laadusta. Muuttoilmoitusten käsittelyprosessin muutosten vaikutukset huomioidaan tehtävää hoidettaessa.

Alueelliset palvelutavoitteet2010 tavoite
  
Edunvalvontaan määrääminen 
— maistraatin päätöksellä ratkaistut, aika enintään kk4
— hakemukset käräjäoikeudelle, aika enintään kk4
Edunvalvonta-tilintarkastus 
— määräajan loppuun mennessä saapuneiden vuositilien tarkastusaikaSaapumisvuoden loppuun mennessä
Julkinen notaari 
— palvelujen saanti, enintään pv.2
Muuttoilmoitus- ja osoitepalvelu 
— palvelupuhelimeen vastausaika normaalitilanteessa, enintään min.1
Kaupparekisteri 
— asunto-osakeyhtiöiden kaupparekisteri-ilmoitusten käsittely, aika keskimäärin kk0,5

Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittymisen tavoitteet
 2008
toteutuma
2009
arvio
2010
tavoite
    
Henkilötyövuosien kehitys774830795
Työtyytyväisyysindeksi (asteikko 1—5)3,13,23,3
Sairauspoissaolot, pv/htv11,19,59,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
 2008
toteutuma
2009
varsinainen
talousarvio
2010
esitys
    
Bruttomenot37 88546 38742 410
Bruttotulot9 86011 45010 000
Nettomenot28 02534 93732 410
    
Siirtyvät erät   
— siirtynyt edelliseltä vuodelta3 735  
— siirtynyt seuraavalle vuodelle6 933  

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
 2008
toteutuma
2009
varsinainen
talousarvio
2010
esitys
    
Julkisoikeudelliset suoritteet   
Maksullisen toiminnan tuotot9 15310 5009 800
    
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset15 08615 00014 000
    
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset)-5 933-4 500-4 200
Kustannusvastaavuus, %617070
    
    
Liiketaloudelliset suoritteet   
Maksullisen toiminnan tuotot707950900
    
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset732940890
    
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset)-251010
Kustannusvastaavuus, %97101101

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
  
Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 143 000 euroa)-117
VaEL-maksun muutokset 2005—201047
Siirto elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskusten yhteydessä toimivaan aluehallinnon tietohallintopalveluyksikköön (32.01.02) (-9 htv)-495
Siirto aluehallintovirastoon (maistraattien ohjausyksikköön) (28.40.01) (-4 htv)-310
Tuottavuustoimet (-10 htv)-220
Tuottavuustoimet, siirto momentille 28.10.01 (-15 htv)-338
Uudelleenkohdentaminen-350
Muu muutos yhteensä-744
Yhteensä-2 527

Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 25 henkilötyövuoden ja 558 000 euron tuottavuusvähennykset, josta 15 henkilötyövuoden ja 338 000 euron vähennys johtuu verohallinnon tuottavuustavoitteen lievennyksestä.


2010 talousarvio32 410 000
2009 talousarvio34 937 000
2008 tilinpäätös31 223 000

03. (28.01.12) Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 267 000 euroa.

Määrärahasta on varattu 2 100 000 euroa aluehallintoviranomaisten tietojärjestelmien yhtenäistämiseen ja 1 000 000 euroa yhteispalvelun järjestämisestä kunnille aiheutuvien kustannusten korvaamiseen.

Määrärahaa saa käyttää

1) valtion keskushallinnon toimintojen alueellistamisen hallinnointiin

2) Kainuun hallintokokeilun seurantaan

3) aluehallintouudistuksesta aiheutuviin tietojärjestelmien ja muiden tarvittavien muutosten suunnittelu- ja muutostöihin

4) valtion alueellisten ja paikallisten hallintorakenteiden kehittämiseen

5) viranomaisten yhteisten asiakaspalvelumuotojen kehittämiseen, yhteispalvelun hallinnointiin ja yhteispalvelun järjestämisestä kunnille aiheutuvien kustannusten korvaamiseen ja

6) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Selvitysosa: Valtiovarainministeriön hallinnonalalle perustettava Valtion aluehallintovirasto ja työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle perustettava Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus aloittavat toimintansa 1.1.2010. Määrärahan tarpeesta 2 100 000 euroa aiheutuu muodostettavien aluehallintoviranomaisten yhteisestä kehittämisestä. Tietojärjestelmien ja muiden muutosten suunnittelu- ja muutostyöt koskevat käyttäjähallintaa ja hakemistoja, tietoliikennettä, sähköpostia ja puhelinratkaisua, työasemia ja käyttäjätukea, intra- ja internet-alustoja, asianhallintajärjestelmien alustaa ja asiakirjahallintoa, sopimusten ja lisenssien siirtoa, aluehallinnon tietohallintojen perustamista, verkkopalvelujen kehittämistä, ydin- ja tukitoimintojen tietojärjestelmien ja tietovarantojen hallintaa sekä tietohallintohenkilöstön osaamisen kehittämistä. Valtion viranomaisten, kuntien ja Kansaneläkelaitoksen yhteistyötä paikallistasolla on tarkoitus tehostaa olennaisesti yhteispalvelun järjestämiseksi. Yhteispalvelupisteiden perustamisesta aiheutuu mm. investointikustannuksia, joiden korvaamiseen on tarpeen osoittaa kunnille perustelluista syistä tukea keskitetystä määrärahasta. Määrärahan tarve on 1 000 000 euroa.

Valtionosuuden kohdentaminen kuntien ylläpitämien yhteispalvelupisteiden tukemiseen on tarpeen paikallisten hallintopalvelujen palveluverkon harvenemisen haittojen ehkäisemiseksi. Yhteispalvelun tarve on voimakkaasti kasvamassa, kun valtion paikallishallinnon ja kansaneläkelaitoksen palvelupisteiden määrä vähenee. Samaan aikaan yhteispalvelun tarvetta kasvattaa myös kuntien palvelurakenteen muutos. Tällä perusteella kohdennetaan 1 000 000 euroa yhteispalvelupisteiden perustamis- ja ylläpitokuluihin. Vastaava vähennys tehdään momentilta 28.90.30 Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
  
Työnantajan kela-maksun poistaminen-47
Siirto momentilta 28.01.(10)2 000
Siirto momentilta 28.70.20130
Siirto momentilta 28.90.301 000
Uudelleenkohdentaminen-40
Muu muutos yhteensä-550
Yhteensä2 493


2010 talousarvio3 267 000
2009 I lisätalousarvio2 480 000
2009 talousarvio774 000
2008 tilinpäätös374 000


 
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 16001 faksi (09) 160 33123
sähköposti valtiovarainministerio@vm.fi