Valtion talousarvioesitykset


Talousarvioesitys 2010

Tulostettava versio

01. Puolustuspolitiikka ja hallintoPDF-versio

Selvitysosa:

PUOLUSTUSMINISTERIÖ

Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta ja toimeenpanosta sekä sotilaallisen maanpuolustuksen ohjauksesta. Puolustuspolitiikan valmistelun ja toimeenpanon lisäksi puolustusministeriö vastaa sotilaallisen maanpuolustuksen voimavaroista ja muista toimintaedellytyksistä, kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittamisesta ja kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisesta sekä vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisestä ja yhteensovittamisesta.

Talousarvioesityksen lähtökohdat

Suomen puolustuskyvyn peruselementit ovat aktiivinen puolustuspolitiikka, sotilaallinen maanpuolustus, yhteiskunnan muut voimavarat ja kansainvälinen yhteistyö. Puolustuskyky mitoitetaan valtiojohdon turvallisuus- ja puolustuspoliittisten linjausten mukaiseksi. Ensisijaisena tavoitteena on ehkäistä ennalta sotilaallisen voiman käyttö Suomea vastaan.

Puolustuspolitiikan keinoin edistetään valtion ja väestön turvallisuutta, tuetaan kansallista päätöksentekoa ja luodaan edellytykset uskottavalle puolustuskyvylle. Aktiivisen puolustuspolitiikan avulla laajennetaan valtiojohdon käytössä olevaa keinovalikoimaa sekä tuetaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämäärien saavuttamista.

Puolustushallinto verkottuu kansallisesti ja kansainvälisesti. Tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa, vaikuttaa turvallisuusympäristöön sekä ylläpitää puolustuskykyä. Puolustuspolitiikan suunnittelun ja toimeenpanon välttämättömänä edellytyksenä on tilannetietoisuus turvallisuusympäristön kehityksestä.

Sotilaallisen huoltovarmuutemme turvaaminen edellyttää kansainvälisiä sopimusjärjestelyjä sekä pitkäkestoisia strategisia kumppanuuksia materiaalin ja palvelujen tuottajien kanssa.

Kokonaismaanpuolustuksen toimintamallin mukainen varautuminen sekä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen merkitys ja samalla hallinnonalojen välisen yhteistyön tarve kasvavat. Puolustushallinnon on kyettävä tiiviiseen yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan muiden viranomaisten kanssa hallinnon eri tasoilla.

Tutkimuksella, ennakoinnilla ja arvioinnilla pyritään tunnistamaan toimintaan ja puolustuskykyyn vaikuttavia muutoksia, tuotetaan perusteita laaja-alaiselle kehittämiselle sekä arvioidaan toiminnan vaikuttavuutta. Puolustusministeriön kykyä toimia aktiivisesti osana valtionhallintoa sekä oman hallinnonalan ohjaajana kehitetään edelleen.

Vaikuttavuustavoitteet

Tavoite2008
toteutuma
2009
tavoite
2010
tavoite
    
Puolustuspolitiikka   
Puolustuspolitiikan valmistelu   
Puolustushallinnolla on ennakoiva, ajantasainen strategia, jolla varmistetaan turvallisuusympäristön kehityksen, maanpuolustusta koskevan päätöksenteon ja tehtävien, suorituskykyjen sekä resurssien välinen tasapaino. Puolustushallinto osallistuu aktiivisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten kantojen laatimiseen.444
Hallinnonalan ohjaus   
Hallinnonalan ohjauksella varmistetaan puolustuspoliittisten linjausten, kokonaismaanpuolustusta koskevien velvoitteiden ja sotilaallisen kriisinhallinnan asettamien vaatimusten siirtyminen käytännöksi puolustusministeriön hallinnonalalla sekä vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestelmän kehittäminen.3,644
Kansallinen puolustus   
Ylläpidetään puolustusministeriön operatiivisen johtamisen edellyttämää johtamis- ja päätöksentekokykyä sekä hallinnonalan tilannekuvaa.333
Sotilaallinen huoltovarmuus on turvattu kaikissa tilanteissa. Puolustushallinnon toimenpitein turvataan materiaalin yhteensopivuus ja kotimainen integrointi- ja ylläpitokyky sekä kriisiajan vauriokorjauskyky.444
Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen    
Puolustusministeriö sovittaa turvallisuus- ja puolustusasiain komitean avustamana yhteen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvät valtioneuvostotason toiminnot väestön elinmahdollisuuksien sekä yhteiskunnan turvallisuuden ja valtion itsenäisyyden turvaamiseksi.444
Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan   
Kyky osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan. Siihen osallistuminen ja sen kehittäminen perustuvat laaja-alaiseen kansainväliseen yhteistyöhön sekä EU:n että muiden puolustushallinnon alan toimijoiden kanssa, jossa korostuu sotilas- ja siviilikriisinhallinnan muodostama kokonaisuus. Kansallisella tasolla tavoitteena on rakentaa sellaiset sotilaallisen kriisinhallinnan toimintaedellytykset, yleisjärjestelyt ja keskeiset toimintaperiaatteet, jotka mahdollistavat Suomen osallistumisen kriisinhallintaan.444

Vaikuttavuutta arvioidaan asteikolla 1—5, jossa 1=huono, 2=välttävä, 3=tyydyttävä, 4=hyvä ja 5=erinomainen.

PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS

Rakennuslaitoksen toiminta-ajatuksena on järjestää maanpuolustukselle parhaat kiinteistöpalvelut kaikissa oloissa. Rakennuslaitos toimii puolustushallinnon kiinteistöalan osaamiskeskuksena, josta puolustushallinto saa tarvitsemansa kiinteistö- ja ympäristöalan asiantuntemuksen ja niihin liittyvät palvelut.

Talousarvioesityksen lähtökohdat

Hallinnonalalle asetetut säästötavoitteet, puolustushallinnon kumppanuusohjelma sekä uudistettu puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmä edellyttävät myös rakennuslaitoksen organisaation ja toiminnan sekä kustannustehokkuuden jatkuvaa kehittämistä.

Rakennuslaitoksen toimintalinjana on asiantuntijaroolin kasvattaminen, kiinteistöpalvelujen markkinaehtoistaminen omaa palvelutuotantoa supistamalla sekä oman palvelutuotannon tehokkuuden lisääminen.

Vaikuttavuustavoitteet

TavoiteMittari2008
toteutuma
2009
tavoite
2010
tavoite
     
Sotilaallisen maanpuolustuksen tukeminen    
Rakennuslaitoksen suorituskykyä sotilaallisen maanpuolustuksen tukemisessa on lisätty.Valmiuden taso sotilaallisen maanpuolustuksen tukemisessa1,01,52,0
 Valmiuden laatutaso annettujen tehtävien osalta2,53,03,5
Yhteiskunnan tukeminen    
Rakennuslaitoksen suorituskykyä tukea puolustusvoimia virka-avun antamisessa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi on lisätty.Valmiuden taso yhteiskunnan häiriötilanteiden varalta2,02,02,0
Kansainvälinen yhteistoiminta ja sotilaallinen kriisinhallintakyky    
Rakennuslaitoksen kansainvälistä osaamista ja yhteistyötä puolustushallinnon kiinteistö- ja ympäristöalalla on ylläpidetty osallistumalla aktiivisesti kansainvälisiin seminaareihin ja työryhmiin.Yhdyskunta- ja ympäristöalan kansainvälisen osaamisen ja yhteistyön taso3,54,04,0
Rakennuslaitoksen kykyä tukea puolustusvoimien toimintaa sotilaallisessa kriisinhallinnassa on lisätty määrittämällä rakennuslaitoksen tehtävät ja yhteistyön toimintamalli sotilaallisessa kriisinhallinnassa.Suorituskyky sotilaallisen kriisinhallinnan tukemisessa3,03,03,0

Vaikuttavuutta arvioidaan asteikolla 1—5, jossa 1=huono, 2=välttävä, 3=tyydyttävä, 4=hyvä ja 5=erinomainen.

01. Puolustusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 18 580 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) räjähtävän materiaalin turvallisuuteen keskittyvän järjestön (Munitions Safety Information Analysis Center) ja Euroopan puolustusviraston maksuosuuksien maksamiseen

2) ETY-järjestön luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimien täytäntöönpanosta sekä näistä johtuvista hallinnollisista toimista aiheutuvien menojen maksamiseen ja

3) puolustusministeriön perusparannettavasta päärakennuksesta tehdyn puolustusministeriön ja Senaatti-kiinteistöjen välisen vuokrasopimuksen urakkaliitteen mukaisten käyttäjän hankintojen ja muiden käyttöönottoon liittyvien hankintojen maksamisen.

Selvitysosa:

Toiminnalliset tulostavoitteet

Toiminnallinen tehokkuus2008
toteutuma
2009
ennakoitu
2010
arvio
    
Taloudellisuus   
Menot tulosalueittain (1 000 euroa)1)   
Puolustuspolitiikka13 216 11 94914 941
Kansallinen puolustus1 5661 4291 859
Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen1 0981 0101 244
Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan434688536
Yhteensä16 31415 07618 580
    
Tuottavuus   
Henkilötyövuodet tulosalueittain (htv)   
Puolustuspolitiikka117111112
Kansallinen puolustus131312
Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen797
Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan474
Yhteensä141140135
    
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen   
Työtyytyväisyys (1—5)3,463,43,5
— naiset3,37  
— miehet3,57  

1) Vuoden 2008 toteutuma ei sisällä puolustusvoimien osuutta julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistämiseen momentille 27.01.01 myönnetyn määrärahan (n. 5,8 milj. euroa) käytöstä.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
  
Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen-116
VaEL-maksun muutokset 2005—201052
Siirto momentilta 27.10.012 876
Toimitilakustannukset1 423
Tuottavuustoimet-44
Uudelleenkohdentaminen-700
Tasokorotus13
Yhteensä3 504


2010 talousarvio18 580 000
2009 talousarvio15 076 000
2008 tilinpäätös20 726 000

(02.) Puolustushallinnon palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Selvitysosa: Momentti ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta ja sen määräraha budjetoitavaksi momentille 27.10.01.


2009 talousarvio100 000
2008 tilinpäätös77 824

(23.) Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa: Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2009 talousarvio197 000 000

29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 303 320 000 euroa.


2010 talousarvio303 320 000
2009 I lisätalousarvio8 063 000
2009 talousarvio279 135 000
2008 tilinpäätös237 681 075


 
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 16001 faksi (09) 160 33123
sähköposti valtiovarainministerio@vm.fi