Valtion talousarvioesitykset


Talousarvioesitys 2010

Tulostettava versio

30. SyyttäjätPDF-versio

Selvitysosa: Syyttäjälaitoksen yhteiskunnallisena vaikuttavuustavoitteena on oikeudenmukainen rikosvastuun toteuttaminen tehokkaasti ja laadukkaasti asianosaisten oikeusturva huomioonottaen. Keskeisenä tavoitteena on suorittaa syyteharkinta joutuisasti. Hallitusohjelman mukaisesti tehostetaan ja nopeutetaan vaativien rikosasioiden esitutkinta-, syyteharkinta- ja oikeuskäsittelyä. Asianmukaisen valmistelun turvaamiseksi vaativissa rikosasioissa käytetään syyttäjäpareja. Voimavaroja kohdennetaan erityisesti pitkään syyteharkinnassa olleisiin asioihin. Voimavarojen kohdentamisen, erikoistumisen ja tehostuvan esitutkintayhteistyön avulla voidaan vaikuttaa sekä ratkaisutoiminnan nopeuteen että oikeudelliseen laatuun.

Paikallissyyttäjille saapui vuonna 2008 noin 85 600 asiaa. Ratkaistujen asioiden määrä oli noin 89 300. Lisäksi ratkaistiin noin 260 000 rangaistusmääräysasiaa. Saapuneiden asioiden määrän arvioidaan vuonna 2009 olevan noin 83 000 asiaa ja pysyvän vuonna 2010 samalla tasolla kuin vuonna 2009.

Tietoja henkilöstöstä
 2008
toteutuma
2009
arvio
2010
arvio
    
Syyttäjälaitos   
Henkilötyövuodet541533517
— joista paikallissyyttäjät329325312
Keski-ikä48,047,547,0
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv8,69,09,0

Tuottavuusohjelman mukainen tuottavuustoimenpitein aikaansaatava henkilöstövähennys syyttäjälaitoksessa on 13 henkilötyövuotta vuonna 2010.

01. Syyttäjälaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 40 893 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtakunnansyyttäjänviraston, syyttäjänvirastojen ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjänviraston toimintamenojen maksamiseen.

Selvitysosa: Talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä oikeusministeriö on asettanut syyttäjälaitoksen toiminnalle vuodelle 2010 alustavasti seuraavat tavoitteet:

 2008
toteutuma
2009
arvio
2010
tavoite
    
Ratkaistut asiat89 31884 00081 000
Joutuisuus   
— keskimääräinen syyteharkinta-aika, kk2,72,22,3
— yli 6 kk syyteharkinnassa olleita asioita avoinna2 2171 6002 000
— yli vuoden syyteharkinnassa olleita asioita avoinna353250220
Tuottavuus   
— ratkaistut asiat/syyttäjänvirastojen henkilöstö177169169
— ratkaistut asiat/htv (syyttäjät)271258260
Taloudellisuus   
— syyttäjänvirastojen toimintamenot/ratkaisu, €374410430

Määrärahan arvioitu käyttö
  
Valtakunnansyyttäjänvirasto3 751 000
Paikalliset syyttäjäyksiköt34 862 000
Yhteiset menot2 280 000
Yhteensä40 893 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
  
Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 144 000 euroa)-11
Vuoden 2009 kertaluonteinen vähennys palkkojen tarkistuksista181
Tuottavuustoimet-254
VaEL-maksun muutokset 2005—2010208
Ruanda- ja WinCapita -jutut1 068
Muu muutos yhteensä-2
Yhteensä1 190


2010 talousarvio40 893 000
2009 talousarvio39 703 000
2008 tilinpäätös39 041 000


 
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 16001 faksi (09) 160 33123
sähköposti valtiovarainministerio@vm.fi