Valtion talousarvioesitykset


Talousarvioesitys 2010

Tulostettava versio

90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menotPDF-versio

Selvitysosa:

Kioton joustomekanismit

Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan joustomekanismeja kehitys- ja muissa maissa. Ulkoasiainministeriö huolehtii ns. puhtaan kehityksen mekanismin kautta hankittavista päästövähenemistä hallituksen energia- ja ilmastopoliittisen strategian mukaisesti.

(01.) Euroopan parlamentin jäsenten palkkaukset (arviomääräraha)

Selvitysosa: Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2009 talousarvio1 154 000
2008 tilinpäätös1 064 260

(23.) Etyj-puheenjohtajuus (siirtomääräraha 2 v)

Selvitysosa: Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2009 lisätalousarvio
2009 talousarvio373 000
2008 tilinpäätös7 278 000

50. Eräät valtionavut (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 790 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen varatusta määrärahasta osoitetaan Eurooppalainen Suomi ry:lle 249 000 euroa ja Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus ry:lle 51 000 euroa.

Käyttösuunnitelma
  
Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotus515 000
Suomen YK-liitto ry300 000
Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi90 000
Saamelaisneuvosto75 000
Etyj:n toimintaa tukevat järjestöt sekä ihmisoikeusjärjestöt45 000
SPR:n kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja Geneven sopimusten tunnetuksi tekeminen Suomessa65 000
KATU ry70 000
Suomen Atlantti-Seura130 000
Crisis Management Initiative ry450 000
Muut kansainvälistä toimintaa harjoittavat yhteisöt50 000
Yhteensä1 790 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
  
Poistettu kertaluonteinen lisäys Crisis Management Initiative ry:lle-200
Tasokorotus10
Yhteensä-190


2010 talousarvio1 790 000
2009 talousarvio1 980 000
2008 tilinpäätös1 601 374

51. Hädänalaisten avustaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 39 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) konsulipalvelulain mukaan hädänalaisessa asemassa olevien henkilöiden kotiuttamisesta ja avustamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) edellisistä aiheutuviin tileistä poistoihin ja

3) avustuksien maksamiseen ulkomailla.


2010 talousarvio39 000
2009 talousarvio39 000
2008 tilinpäätös26 920

66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 109 511 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkoasiainministeriön toimialaan liittyvien järjestöjen jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusavustusten maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
  
Maksuosuus Pohjoismaiden ministerineuvoston talousarvioon23 363 000
Maksuosuus YK:n talousarvioon9 143 000
Maksuosuus YK:n ympäristörahastolle (UNEP)3 400 000
Maksuosuus otsonirahastolle750 000
Maksuosuus YK:n rauhanturvajoukoille34 056 000
Maksuosuus YK:n päämajan peruskorjaukseen (CMP)1 548 000
Maksuosuus YK:n asuinyhdyskuntarahastolle (UNCHS)470 000
Kemiallisen aseen kieltojärjestön jäsenmaksu (OPCW)385 000
Maksuosuudet muille YK:n alaisille järjestöille ja rahastoille4 465 000
Euroopan Neuvoston jäsenmaksut3 406 000
OECD:n jäsenmaksu1 975 000
WTO:n jäsenmaksu774 000
Maksuosuudet Etyj:n talousarvioihin3 885 000
Maksuosuus maailmanlaajuiselle ympäristörahastolle (GEF)15 000 000
Ydinkoekieltosopimus; Suomen maksuosuus valmistelukomitean kustannuksista439 000
Muut jäsenmaksut6 452 000
Yhteensä109 511 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
  
GEFin rahoituspohjan kaksinkertaistaminen7 200
ICC:n pysyvät toimitilat1 595
Muu muutos yhteensä-3 815
Yhteensä4 980


2010 talousarvio109 511 000
2009 talousarvio104 531 000
2008 tilinpäätös96 833 810

67. Kansainvälisen ilmastosopimuksen alaisen yhteistyön menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kansainvälisen ilmastosopimuksen alaiseen yhteistyöhön kehitysmaiden kanssa ja

2) Suomen Kioton joustomekanismeja koskevan koeohjelman ja sen hankkeiden kustannuksiin.

Valtuus

Vuoden 2010 aikana saa tehdä yhteistyötä koskevia sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 500 000 euron arvosta.

Selvitysosa: Energia- ja ilmastopoliittisen strategian mukaisesti ulkoasiainministeriö huolehtii ns. puhtaan mekanismin kautta hankittavista päästövähenemistä. Koeohjelman kustannusten osalta määrärahat osoitetaan ulkoasiainministeriölle. Koeohjelman kustannuksiin kuuluu myös eräitä ns. yhteistoteutushankkeisiin kuuluvia kustannuksia.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
 20102011201220132014—Yhteensä
vuodesta 2010
lähtien
       
Sopimusvaltuus      
Ennen vuotta 2010 tehdyt sitoumukset1632072452451 2262 086
Vuoden 2010 sitoumukset-200200100-500
Yhteensä1634074453451 2262 586


2010 talousarvio500 000
2009 talousarvio500 000
2008 tilinpäätös650 000

95. Kurssivaihtelut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 17 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ulkoasiainministeriön vahvistamien tilikurssien ja pankkien virallisten päivänkurssien välisten laskennallisten kurssierojen kattamiseen ja

2) muiden valuuttamääräisten ulkomaisten maksujen laskennallisten kurssierojen kattamiseen.


2010 talousarvio17 000
2009 talousarvio17 000
2008 tilinpäätös


 
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 16001 faksi (09) 160 33123
sähköposti valtiovarainministerio@vm.fi